Toinen haastattelu, Erik Forss.

1.  Kuka olet?

Okei, no mun nimi on Erik Forss ja mää on nii 29-vuotias, mää harrastan teatteria ja opiskelen teatterintutkimusta, tosin mää oon kohta valmistunut tai periaatteessa jo ihan parin viikon päästä ja tota, maisteriks valmistun ja mää oo opiskellu Englannissa öö teatterintutkimusta tai sitä samaa alaa ja sitten mää oon ollu töissä tuolla Tampereen Työväenteatterissa työharjottelussa niinkun tiedotuksessa, ja mää asun nyt tällä hetkellä Tampereella, ja oon Kuopiosta kotoisin ja tota sitten tykkään hiihtää ja ööee välillä luistella ja esimerkiks lenkkeillä myös tietysti jos on kelit sitten paremmat, mutta siinä nyt näin niinku pähkinänkuoressa.

2. Minkä takia tällainen blogi?

No tässähän ideana on niinku tuoda esiin ihmisten oma ääni niin sanotusti, että niitten että kaikki niinku ihmiset, periaatteessa niinku kuka tahansa pystyy olemaan julkkis tai niinkun, että tässä leikitellään sillä ajatuksella, että kuka tahansa on julkkis ja yhtä tärkeä kuin kuka tahansa muukin, että kenelllä tahansa riittää niinku kerrottavaa asioista ja elämästä ja että jokaisella on jonkinlaisia suruja, ongelmia tai murheita, paitsi ehkä Niinalla (naurua) tällä hetkellä. Ja tota, äää emmää tiedä mitä muuta sitte, että mitä siinä niinkun voi, mitä tässä niinkun on ideana just. Se, että ihmiset ehkä saa nähä että minkälainen että vähä niinku moninäkökulmasesti tuoda esiin että mikä on niinkun ihmiselämän pointti ja mikä on niinku.. minkälaisessa yhteiskunnassa me eletään.

Haastattelija: Kiitos.

3. Mikä on lempieläimesi?

ööhh no en en, ei mulla oo kyl mitään oikein. Ei tuu mieleen mitään erityistä, ehkä panda.

4. Miksi panda?

Se on semmonen kiva ja mukavan rauhallinen ja värikäs ja ihmiset tykkää aika monet pandoista. Sympaattinen. (naurua)

5. Omistatko pandapehmolelua?

No en, joskus kyllä omistin, ainakin muistaakseni.

6. Mitä toivot viideltä seuraavalta päivältä?

Aa no, toivon, että no huomenna ainakin, että työpäivä menee hyvin ja sitten esitysharjoitus menee hyvin ja sitten, että esitykset menee hyvin siis Tampereen ylioppilasteatterissa. Toivon..no viikonloppuna tietysti ehkä vähän rentoutuu ja syö jotain hyvää ruokaa. Ens viikolla toivon, että vähän selviää tavallaan, mitä mää niinku teen siellä töissä ja semmosta.

7. Mikäs tällä hetkellä mättää eniten?

No en tiiä varmaan se, että oon yksinäinen sinkku ja että elämä on kyllä ihan hyvää kyllä muuten, mutta ei oo semmosta niinkun rakkautta elämässä ja tota öö. Ehkä myös se, että on paljon asioita, mitä pitäisi tehä, mutta ei oikein. Ja myös se, että mää en oo niinku tarpeeks jul, kuuluisa eikä mulla oo rahaa enkä mää oo rikas. Mulla on paljon niinku tulevaisuudenhaaveita, ja semmosta mitä mä haluaisin olla mutta mää on kuitenkin sen verran vanha, että mun pitäis olla jo jotakin ja se on sinänsä huono asia että mää en oo niinku saavuttanut mitään. Siis tottakai oon saavuttanut jotain, mutta en niin paljon kuin oisin halunnu. Liikaa kunnianhimoa vois sanoa, ei sellaista selkeetä fokusta ollu elämässä kuitenkaan.

8. Jos sun pitäis perustaa yritys, niin mikä se olisi?

No perustasin varmaan elokuvatuotantoyhtiön tai sitte jonku teatterituotanto..kumpikin ehkä.

9. Haluaisitko omakuvan seinällesi?

En tietenkään.

Haastattelija:Miksi ei? Emmää tiedä, ei se tunnu oikeelta jutulta, en oo koskaan kyllä miettiny asiaa. Haastattelija: ehdoton ei? En tiiä, ehkä sitten joskus.

10. Minkä yhden neuvon antaisit lukijoille?

Lukijoille? Ainii noo. Elä tätä hetkeä.

Miksi? Ei oo muuta kuin tämä hetki olemassa. Kaikki muu on valhetta

Kiitos. Tää oli tässä. Erik: Aijaa, noi lyhyt haastattelu. No ihan miten vaan.

Haastattelija: Voin mä sanoa vielä yhden kysymyksen, bonuskysymyksen.

+11. No minkä takia teatteri? Ihan se ensimmäinen syy!

Ää no en tiiä. Mää on kyllä paljon sitä miettinyt. Varmaan se on niinku, oo, en tiiä tosiaan (naurua).

Alun perin tietysti varmaan tosiaan varmaan olin kauheen ujo ja halusin päästä eroon ujoudesta ja ehkä myös se, että mietin, että millä tavalla voisin saavuttaa suosiota ihmisten keskuudessa. Jaa sitten ajattelin, että teatteri on jotenki sillai jännä juttu. Siinä pääsee enemmän niinku syvemmälle ihmisten elämään. Mulla on ollut aina semmonen tunne, että jotain puuttuu mun elämästä ja sen takia mä halusin saada jotain enemmän kuin pelkästään se, mikä näkyy tässä. Ja sitten myös filosofia on kiinnostanut aikaisemminkin, myös teatteriin liittyy filosofia. Sitä kautta pääsee sitten ilmaisemaan itseään ja sitte ylittämään, selvittämään kuka minä olen ja sitte aina tavallaan miettinyt sitä, että monet varsinkin kuuluisat näyttelijät tai näytelmäkirjailijat on hirmusuosittuja naisten keskuudessa ainaki ja sen takia itekin ehkä sitä halunnu. Ja myös sen takia, että Se on aito halu selvittää elämän tarkoitusta, tarkkailla elämää.

Kiitos se oli tässä.

Erik: Tarkkailla…joo.

 Haastattelu on tehty 8. tammikuuta 2015 Huom. (Erik Forss ei ole vieläkään valmistunut, koska hänen täytyy vielä käydä ruotsin kurssi yliopistossa. Haastattelua tehdessä hän ei tiennyt sitä vielä)

Ensimmäinen haastattelu, Niina Loimaalta

Kerro itsestäsi lyhyesti, kuka olet ja mitä teet työksesi?

-Olen Niina, 26 v asun Helsingissä ja olen toimistotöissä.

Minkä auton haluaisit?

-Haluaisin pienen ja turvallisen auton. Ehkä joku japanilainen merkki ja ehkä vaaleenvihreen tai vaaleen punasen tai vaaleen sinisen. Haaveilen autosta ja se kuuluu lähitulevaisuuden suunnitelmiin. Haluaisin opetella ajamaan autoa paremmin. En oo nyt ajanut varmaan kolmeen tai neljään vuoteen.

Mikä on lempiruokaasi?

-Niitä on monia. Ehdoton ykkönen on kuitenkin kestosuosikki pelmenit, mutta tavallaan letut ja mäti ja smetana on tosi hyvää. Ja sen lisäksi lohikeittokin on tosi hyvää. Ja niin sitten myös uuniperunat ja sit semmonen lohimössö siihen. Ja siihen sitten merisuolaa ja voikikkare. Itsetehdyt on parempia kuin ravintolassa tehdyt uuniperunat. Itse oon usein tehnyt pelmeneitä. Ja muutenkin haluaisin opetella paremmin tekemään ruokaa, etenkin haluaisin opetella tekemään venäläisiä ruokia. Mulla on sellanen keittokirja, jossa on venäläisiä reseptejä. Tykkään kyllä herkutella paljonkin, mutta nepalilaisesta ruuasta en tykkää yhtään. Tykkään myös sushista, mutta en Suomessa. Mielestäni ulkomailla on parempaa sushia.

Olet opiskellut myös venäjää . Valmistuit vastikään. Miksi halusit opiskella venäjää ja minkälaista se on ollut?

-No se on enemmän semmoinen tunnekeskeinen ratkaisuu tää venäjän kielen opiskelu mulle ollut. Olen kuitenkin sen verran tunneihminen, että mulla oli semmonen tunne, että mun pitää opiskella sitä (naurua) ja mä haluan oppia kommunikoimaan mun lapsuuden ystävän kanssa. Se oli yksi syy venäjän opiskeluun ja sit tykkään matkustella sinne päin, et oli jääny hyviä muistoja lapsuudesta, kun olin matkustanut Venäjälle lapsuudessa. Että tää on ollu semmonen tunne pohjanen ratkasu. Tässä on ollut vaikeita, mutta myös helppoja asioita.

Oletko onnellinen?

-Kyllä olen. Tällä hetkellä.

Mitä onni on sinulle?

-Oi ei. Vaikea kysymys. Se on sitä, että on semmoinen sisäinen rauha. Eikä niinku hötkyile minnekään. Ei oo ahdistunut. Se on onnea. (naurua) Ahdistuksen ja stressin vastakohta. No stressi voi olla myös onnea, et en mä sitä sano. Et yleensä se vaan tulee tekemällä, että sitä nyt ei kannata jäädä sohvalle oottamaan, et se onni tulee. Vaan, että kyl se lähtee siitä liikkeestä siit ensimmäisest askeleesta.

Millaiset välit sinulla on sukulaistesi kanssa? Kuinka usein näet heitä?

-Yleisesti ottaen on kyllä ihan asialliset välit ja ajoittain oon kyllä tekemisissä enemmän. Joulun aikana taas tuli nähtyä perhettä lähinnä ja nyt sit itse asiassa meen huomenna serkun luo Rovaniemelle. ei olla silleen oltu tekemisissä, mutta päätän nyt tutustua häneen tälleen aikuisiällä uudestaan. Ja kyllä mun mielestä on niinku hyvä tuntee juurensa. Kyllä mulle se tarkottaa onnea, että on hyvät välit perheeseen ja ystäviin ja sukulaisiin. Et niin se vaan on. Et vaikka kuin itsenäinen tai menestynyt liikenainen haluaa olla. Mut kyllä se kuitenki, niinku sukulaiset on tärkeitä ja jotenkin sen oman porukan kanssa on vaan sellanen erilainen tunne, tietää et kuuluu tänne, niin juurettomuus kun vaivaa tätä nyky-yhteiskuntaa, niin kyllä se on tärkeetä pitää, vaikka sit vaan pinnallisesti facebookissa sukulaisiin yhteyttä. Jos ei pysty näkemään niin on sekin yks väline.

Jos saisit yhden asian juuri nyt mitä se olisi?

-On niin tyytyväinen olo, ettei oikeestaan haluis mitään. (naurua) Pitää oikein miettiä. Miten se nyt tuntuu niin mahdottomalta miettiä. Hmm. Kyllä se varmaan vähän tämmönen pliisu olis, että kun perhepiirissä on ihmisiä leikkausjonossa, et he pääsis sinne leikkaukseen jo, ettei tarviis olla jonossa. Et odottaminen on ihan perseestä. Ei kai tässä muuta. Hitsiläinen en mä keksi yhtään. Miten voi olla mahdollista?

Miksi pidät Ville Haapasalosta?

-Koska hän on komea. (naurua) Ja oikeestaan se lähti siitä Käki- elokuvasta, jonka mää näin. Niin sit mä jotenkin olin niin ylpee siit, et se on menestyny Venäjällä. Ja moni ei tiedäkään siitä, niin se oli vaan jotenkin mielenkiintosta sillon alussa. Nythän siitä moni jo tietääkin. Ja se tekee omaa juttuunsa eikä ajattele mitä muut ajattelee, et se on arvostettavaa. Niinku se on pelannu korttinsa oikein, et pystyy nykyään tekee niinku mitä haluaa. Matkustelee uskomattomiin paikkoihin että... Toivottavasti pipo pysyy päässä... loppuun asti. Heh.

Mikä on hyvää Venäjässä ja miksi?

-Ihmisten vieraanvaraisuus, koska on kiva mennä katettuun pöytään, no vitsi vitsi. Mut onhan se mukava tunne kun antaa venäläisille oman kotiavaimensa ja sitten käy töissä ja sit ne on kattanu pöydän valmiiks ja siel on shamppanjaa ja kaviaaria että kyl siin niinku tuntee, että arkikin voi olla juhlaa. Eikä tarvii lähtee kotoo minnekään vaan pystytetään kotiin bileet niin se on hauskaa, että pidetään siitä niinku huolta, vaikka ulkoopäin vois näyttää ränsistyneeltä. Ja ne on hyvin välittömiä, siis välittömyys on jo melkein se ennen vieraanvaraisuutta niinku siis viihdyn hyvin sellasten välittömien ihmisten seurassa ja jotenkin oon huomannu, et venäläisistä löytyy sellasia monia. Ja öö venäläiset mitä muuta. Uskollisia ystäviä, et siel on totuttu auttaa kaveria, et sitä ei pidetä mitenkään ihmeellisenä. Siis ne voi lainata rahaa ja pyytää muuttoavuks se on siis ihan sellanen, et totta kai tulen, et siit ei oo kysymystäkään.

Mikä mättää?

-Mikä mättää? (pitkä tauko) No välillä aikataulut mättää, että tännekin tulin viistoista minuuttia myöhässä. Et en tiedä mikä siinä on. (kommentoin väliin: ”se on kyllä aika yleistä”) Niin on se on yleistä, että se välillä toimii välillä ei. Toi keli mättää. Keli on huono. Täs pitäis hiekottaa. Se mättää.

Mikä sinun ongelmasi on?

-Mun ongelma (pitkä tauko) Se että aina ei ehdi tai halua pysähtyä ajoissa. Niinku olen meneväinen ja siin on hyvät ja huonot puolensa. Nyt uutena vuotena olen tehnyt sellaisen lupauksen, että uskallusta tekemiseen ja se tarkoittaa myös sitä, että voi olla viis tuntia puhumatta. (naurua)

Mitä kysyisit Ville Haapasalolta jos tapaisit hänet?

-Mä kysyisin, että voisko hän millään muotoa tulla mun bileisiin hostaamaan. Mun valmistujaisiin. Ja sit mä oon keksiny sinne teeman jo, et pukeudutaan venäläisittäin, vois olla niinku joku tsaari tai joku tällänen... et kaikil on semmoset mahtavat venäläiset hallitsijoiden asusteet ja sit Ville ois vastaanottamassa vieraita ja pidettäis puheita ja nostettais hänen kans maljoja. (naurua) Jos ihan kysyä kysyä niin Sano Ville yksi paikka Venäjällä, jonne mun on mentävä. Se oli se. (naurua)

Ekstraongelma... (joka tuli mieleen myöhemmin)

-Se mun ongelma on älypuhelinriippuvuus. Et ei oo läsnä. Kattoo viestejä, whatsuppia, facebookia, instagramii, niinku apua et mitä on tapahtumassa et en tykkää ja sit se kuumenee silleen inhottavasti korvan vieressä kun puhuu puhelimessa, et se ei oo kai terveellistä. Mitä sille sitten voisi tehdä? Niin hyvä kysymys. (naurua)

Kuka olet?

-Mä olen Niina Loimaalta. Aika tavallinen tyyppi. Ei mitään kovin ihmeellistä, että tykkään kyllä aika tavallisista asioista.

Haastattelu on tehty 8. tammikuuta 2015

Mikä tämä blogi on?

Tämä blogi on niin sanottu elämäntapablogi. Ei lifestyle blogi. Haastattelen eri ihmisiä ja saatan tehdä myös videoita eri ihmisistä, joita tunnen. Saatan myös pyytää tuntemattomiakin tähän blogiin. Mutta joka tapauksessa blogissa kerrotaan eri ihmisten elämästä ja ihmiset saavat kertoa mitä heidän mieleensä tulee. Tästä tulee mielenkiintoinen prosessi, enkä ole täydellisen varma mitä kaikkea blogi tulee sisältämään. Mutta varmastikin tähän tulee mahdollisimman autenttisia haastatteluita ihmisistä, jotka joko kertovat vastauksia minun valmiisiin kysymyksiin tai sitten kertovat jostakin heille läheisestä tai tärkeästä aiheesta. Kaikki riippuu tietenkin haastateltavista. Pyrin autenttisuuteen haastatteluissa, koska tätä ei voi tehdä missään muussa foorumissa, kuten lehdissä tai ammattiblogeissa. Lehdissä haastattelut kirjoitetaan kirjakielelle, aina muokaten alkuperäistä sanomaa. Tietenkin se on myös reilua haastateltavien kannalta ja järkevää myös siinä mielessä, että haastattelut on selkeämpiä. Sitä paitsi toisinaan haastatteluissa varmasti sanoo asioita, joita ei tarkoita ja ne pitää kirjoittaa hieman uuteen uskoon. Tässä blogissa on kuitenkin tarkoituksena tuoda esiin ihminen sellaisena kuin se on. En pyri mihinkään erityiseen sanomaan, selkokielisyyteen tai järkevyyteen. Jos teksti kuitenkin on järkevää, on se tietenkin mahdollisimman hyvä juttu. Ja tietenkin muokkaan haastatteluita sen verran kuin haastateltava sitä toivoo ja se vaikuttaa järkevältä, tehdäkseen asian selkeämmäksi.

Miksi minä teen tätä? Ei ole parempaakaan tekemistä, lyhyesti sanottuna. En tiedä. Syy blogin alkuun lienee siinä, että olin Tampereen Työväen Teatterissa harjoittelijana, jossa tehtävänäni oli tehdä blogia. Rupesin tykkäämään hommasta paljon. Tehtävässä oli se huono puoli, että työtäni rajoitettiin paljon. Nyt pystyn kirjoittamaan paljon vapaammin, eikä minun tarvitse enää miettiä niin tarkkaan, mitä pomoni tai muut ihmiset ajattelevat kirjoituksestani. Sen vuoksi tämä tulee olemaan varmasti huomattavasti nautinnollisempaa. Nyt kun harjoittelu on päättynyt, niin minulla ei ole ollut enää blogia kirjoitettavana, kipinä tähän hommaan kuitenkin jäi kytemään, joten sen vuoksi ryhdyn nyt tähän kirjoitustyöhön.

Olen tehnyt jo blogin missä kerrotaan matkastani Etelä-Koreaan. Sen lisäksi olen pitänyt ruokablogia ja vaaliblogia. Rupesin sitten miettimään aihetta seuraavaan blogiin. Mistä minä haluan kertoa? Mitä minä haluan kirjoittaa? Ruokablogin pitäminen oli suht mielenkiintoista, mutta intoni lopahti siihen. Se alkoi tuntua puuduttavalta.

Minua kiinnostaa kuitenkin monet asiat, ehkä liiankin monet asiat; kuten teatteri, elokuvat, ruuanlaitto, buddhalaisuus, filosofia, historia ja muut uskonnot. Ajoittain minua kiinnostaa kirjoittaa näistä aiheista ja toisinaan kirjoitankin lyhyitä ajatelmia tai ajatuksen pätkiä tai esseitä, joita ei toistaiseksi olla julkaistu (paitsi tietenkin matkablogissani ja vaaliblogissani). Ehkä teen vielä erillisen blogin, jossa tuon esille myös omia ajatuksiani, kuten vaaliblogissani. Mikä kaikkia näitä yhdistää?

Minua kiinnostaa ennen kaikkea todellisuuden tutkimus. Tämän ympäröivän yhteiskunnan ja kaikkien miljardien ja taas miljardien ihmisten mikrokosmokset ja heidän lukemattomat tarinansa, huolensa, murheensa, ilonsa ja surunsa.

Tietenkin haluan tuoda esille ajoittain myös omia mielipiteitäni, mutta miksi tehdä kuin kaikki muut bloggarinarsistit, jotka pitävät blogiaan vain, jotta he saisivat julkisuutta. Tai onhan niitä monia syitä.

Ja suurin syy lienee halu tulla kuulluksi. Kuuluisuus ja kuulluksi tuleminen. Missä on raja? Ehkä tästä blogista ei tule muuta kuin muutaman jutun lyhyt pieni kokeilu tai sitten tästä tulee elämän mittainen projekti, johon kerään kaikkien kohtaamieni ihmisten mielenkiintoisia tarinoita, joita tietenkin riittää. Samalla minulle selviää itsellenikin paremmin, kuka minä olen. Sanotaanhan sitä, että muut määrittävät sinut ja ystäväsi on se, kuka sinä olet. Mutta tietenkin haluan myös antaa mahdollisuuden ihmisille tulla kuulluksi.

Tämä halu tulla kuulluksi lienee yleis-inhimillinen piirre. Me kaikki haluamme, janoamme ja kaipaamme huomiota, että joku välittäisi. Meillä on myös jonkinlainen tarve luoda tarinoita; tehdä elämämme tätä kautta merkityksellisemmäksi. Joku filosofi on muistaakseni sanonut, että ihmiselämä on narratiivista. Kaikki on narraatiota, meidän päämme sisällä on kela, joka tekee elämästämme tietynlaisen. Minä olen tämä tai tuo eli työni, opiskeluni, vaatteeni, kaverini, tyttöystäväni tai harrastukseni. Kun menen tuonne niin sitten saan tämän ja minusta tulee se, jolloin elämäni on taas parempaa tai merkityksellisempää. Huomenna menen ostamaan Cafe Latten ja nautin sen auringonpaisteessa, viikonloppuna menen Roomaan ja otan kuvia, jotta voin postata ne facebookiin. Jos minä olisin vaikka tohtori tai jokin julkkis tai kuuluisa kirurgi, merkittävä pianisti, muusikko? Entä jos olisin tehtaassa töissä kuten Wittgenstein oli? Kuka minä sitten olisin jne. Tällaisia kysymyksiä mietimme ja ehkä tässä blogissa tuodaan esille kuten nimikin sanoo: kysymyksiä ja vastauksia, siitä keitä me olemme ja mitä meidän pitäisi elämässämme tehdä.

En väitä, että tämä blogi olisi mikään paras mahdollinen keino tulla kuulluksi, mutta ainakin se on yksi kanava ja toistaiseksi ainakin olen saanut vain positiivista palautetta siitä, että haastateltaviani on haastateltu. Toisaalta olen itsekin ollut nyt haastateltavana nimenomaan tähän blogiin liittyen ja pakko myöntää, että siitä tuli kyllä todella hyvä fiilis. Oli jotenkin hyvin miellyttävää ja ylentävää olla haastateltavana. Tuli tunne siitä, että olisi jotenkin erityinen. Toivottavasti tämän blogin kautta voidaan vähän enemmän havahtua siihen todellisuuteen, että jokainen meistä on erityinen. Tai ainakin minä saan esille kattavan henkilögallerian useista ihmisistä, joiden kanssa olen tekemisissä. On sekin paljon se. 
Blogissa on tarkoituksena kirjoittaa haastattelut mahdollisimman autenttisina, eli juuri siten kuin ne on kuultu, siis puhekielellä, eikä kirjoittaa puhtaaksi, kuten useimmiten lehdissä tehdään.

Loppuun vielä anekdootti itse Fedor Dostojevskilta. Tämä lausahdus antaa minulle voimaa ja inspiraatiota tehdä esimerkiksi tätä blogia. Lausahdus kuvastaa myös hyvin tämän blogin motiiveja ja tarkoitusta. Näin Dostojevski kirjoitti aikoinaan veljelleen eräässä kirjeessä:

"Ihminen on salaisuus. Jos koko elämäsi ajan ratkot tuota salaisuutta, älä sano käyttäneesi aikaa hukkaan. Minä syvennyn tuohon salaisuuteen, sillä haluan olla ihminen."